Kylmä. Niin kylmä. Sade piiskasi roskakatoksen kattoa ja tuuli puhalsi poskeeni. Tämä sama oli jatkunut jo kolme päivää. Päivisin aurinko paistoi, mutta öisin satoi. Aina sain kuitenkin jossain vaiheessa unen päästä kiinni.
Aamu sarasti, heräsin kirkkaan auringonpaisteen häiritessä silmiäni. Nälkä. Oli varmaan pakko mennä johonkin pyytämään ruokaa. Olin monena aamuna nähnyt hotdog-baarin ja sen omistajan puistossa, ehkä hänellä olisi muutama makkara tarjottavaksi? Kuka voisi sanoa nälkäiselle lapselle ei?
”Ei tule kuuloonkaan”, nakkibaarin sotkuiseen esiliinaan pukeutunut, pullea omistaja sanoi tiukkaan sävyyn.
”Mutta...”, yritin vielä pyytää, vaikka hymy kasvoiltani olikin kaikkoamassa.
”Sanoin jo EI!”, tyyppi huusi ja hätisti minut pois.
Kävelin lannistuneena pois puistosta, kujalle etsimään ruuantähteitä - vaikka tiesinkin, että saisin niistä luultavasti kovia mahanpuruja. Katselin jätekonttien varoitusmerkkejä, etsiessäni dyykkaamiseen sopivaa konttia.
”Psst!”, kuulin yhtäkkiä takaani, käännyin katsomaan tulijaa.
Miehellä oli ruskea tukka ja punainen huivi solmittuna harteille. En tiennyt kuka hän oli, miksi hän siis seurasi minua?
”Kuka olet?”, kysyin varovasti, mies virnisti ja katsoi minuun.
”Voit kutsua minua Filuriksi”, hän sanoi ja jatkoi ”tehdäänkö tiimityötä saadaksemme vanhalta Louielta makkaroita?”
”En suostu menemään takaisin tuonne”, sanoin perääntyen, minusta tuntui että se nakkikioskin pitäjä suuttuisi minulle kunnolla, jos menisin takaisin.
”Ei sitten”, Filuri sanoi ja huokaisi ”minullakin olisi vain ollut nälkä.”
”No siinä tapauksessa... ehkä voisin vähän auttaa”, sanoin hymyillen vienosti ja Filuri virnisti leveästi.
”Sepä hienoa! Suunnitelmamme siis alkaa... nyt.” Filuri sanoi ja hätisti minua poispäin. ”Hei, hän varasti lompakkoni! Ottakaa hänet kiinni!” Filuri huusi, juoksin pakoon ja Louie juoksi väliin.
”Annappa lompakko takaisin herralle.” Louie sanoi ja näyttelin kaivavani lompakkoa esiin. Louie huomasi Filurin aikeet viime tingassa ja päästi minut irti.
”Hei!”, hän huusi, mutta Filuri oli jo kaukana.
Juoksin Filurin perään, kujalle jossa ei ollut ketään.
”Milloin syödään? Näännyn nälkään!”, kysyin Filurilta saavutettuani hänet.
”Olen pahoillani, mutta yhteistyömme muuttui juuri yksilötyöksi”, Filuri sanoi ja haukkasi makkaraansa.
”Mitä tarkoitat? Kai voit edes puolikkaan makkaran antaa minulle?”, kysyin, mutta Filuri käveli vain ripeämmin.
”En voi, olen pahoillani - kuten sanoin jo aiemmin. Minulla on kiire kotiin, että meneppäs siitä omaan kotiisi”, Filuri sanoi ja virnisti vielä suuntaani.
”Ei minulla ole kotia”, sanoin hieman ärsyyntyneenä, johon Filuri ei tuntunut reagoivan tosissaan.
”Ei minullakaan mitään maailman parasta kotia ole, mutta tarpeeksi hyvä. Joten lopeta mökötys vanhemmillesi ja mene kotiin - he kyllä leppyvät kun näkevät kuinka nälissäsi olet. Niinhän kaikki vanhemmat tekevät”, Filuri myhäili ja kääntyi puoleeni.
”Hei, ihan oikeasti skidi. Hus hus, tässä minä pudotan sinut kyydistä.”, hän sanoi lempeästi ja katsoi minuun kysyvästi. ”Vai onko vielä jotain epäselvää? Sait oppitunnin katujen parhaalta varkaalta - mene hyödyntämään sitä jos et uskalla vielä mennä kotiin”
”Minulla ei ole kotia, ei ole vanhempia eikä kattoa pääni päällä. Eikä ruokaa.”, sanoin katsoen merkitsevästi makkaraa Filurin kädessä.
”Jos asia tosiaan on noin... niin voit sinä varmaan jokuseksi yöksi tulla meidän taloomme. Nukkumapaikkana meillä ei ole tarjota kuin sohva, mutta toivottavasti se kelpaa”, Filuri huokaisi. ”Mutta se on ihan meidän johtajastamme, Pultsista ja ruokatilanteestamme kiinni. Jos et saa kattoa pääsi päälle, niin sitten et myös saa sitä. Ymmärretty?”, Filuri kysyi ja nyökkäsin. Mieleni teki halata Filuria - miestä joka oli juuri äsken ärsyttänyt minua.
Filuri johdatti minut erään kerrostalon pihaan, avasi oven ja viittoi minut sisään. Menimme hissillä kymmententeen kerrokseen. Filuri näytti vähän hermostuneelta, mutten viitsinyt kysyä, oliko tämä Pultsi jotenkin pelottava henkilö. Filuri pimpotti ovikelloa ja joku mies tuli avaamaan.
”Hei, Einstein. Eihän Jysky ole täällä? Hänhän sanoi, että tulee tällä viikolla käymään...”
”Onneksi ei, en kestäisi hänen uhkailujaan juuri nyt”, mies sanoi ja viittoi meidät sisään.
”Tässä on poika, jonka bongasin kadulta - hänellä ei ole tällä hetkellä kotia. Missä Pultsi on?”, Filuri kysyi ja käänsi katseensa sohvalla istuvaan mieheen. ”Francis?”
”Hän lähti jonnekkin aamutuimaan, varmaan hakemaan meille ruokaa” mies, ilmeisesti Francis, sanoi.
”Jaaha, hän siis varmaan palaa kohta”, Filuri sanoi ja viittoi minut sohvalle. Istahdin kovanpuoleiselle sohvalle ja katsoin hieman jännittyneenä eteeni ilmestyviä hahmoja, jotka kaikki tuijottivat minua.
”Niin, Filuri, kuka tämä on ja miksi toit hänet tänne?”,vahvasti meikannut nainen kysyi.
”Miksi minun pitää kertoa, eihän se ole lainkaan tarpeellista”, Filuri sanoi rapsuttaen korvanlehteään.
”Filuri, tiedät sääntömme ja yksi niistä on, että vieraiden tulosyyt kerrotaan mahdollisimman tarkkaan vakoojien varalta”, nainen sanoi hieman ärsyyntyneenä.
”Noin pienenäkö Jyskyn Rosso ja Desotokin aloittivat? Älä viitsi Ritu, en ihan usko”, Filuri naureskeli.
”Toki voin kertoa sen yhden kerran, kun toit sen yhden miehen tänne, ja sitten...”, nainen, ilmeisesti Ritu, aloitti mutta Filuri keskeytti hänet.
”Olkoon. Hän kertoi karanneensa kotoa ja ettei hänellä ole ruokaa. Sanoin, että jos Pultsi-” Filuri aloitti mutta Ritu keskeytti vuorostaan Filurin ja puhutteli minua.
”Miksi karkasit kotoa?”, Ritu kysyi.
”Asuin orpokodissa. Kaikki ystäväni vietiin sieltä pois vuosi sitten, minua ei huolinut kukaan. Joten karkasin muutama päivä sitten”, sanoin nopeasti.
”No sittenhän saat kodin - täältä.”, Ritu hymyili. Hymyilin vähän takaisin, en tiennyt mitä siinä tilanteessa piti tehdä.
”Mutta mitä jos Pultsi-”, Filuri aloitti mutta nainen taas keskeytti hänet.
”Pultsillekin tämä ihan varmasti sopii. Hän on niin hyväsydäminen ja antelias, että kyllä hän voi yhdelle pikkupojalle antaa paikan, jota kutsua kodiksi”, Ritu sanoi ja samassa ovi aukesi.
”Hei, Jysky on täällä minä hetkenä hyvänsä ja minulla ei ole edelleenkään sitä rahaa...”, mies ovella sanoi ja sitten hänen katseensa kiinnittyi minuun. ”Kukas sinä olet?”
”Hän on Oliver. Hän on nälkäinen ja väsynyt, mietimme että jos hän saa...” Filuri aloitti mutta Pultsi keskeytti hänet.
”Saa, saahan hän toki asua täällä ainakin jonkun aikaa... mutta nyt minun täytyy kiirehtiä, Jysky on täällä minä hetkenä hyvänsä. Rahat?”, mies, ilmeisesti se paljon puhuttu Pultsi, kysyi hieman hätääntyneenä. Kaikki vain pudistelivat päitään ja Pultsi näytti yhä epätoivoisemmalta.
”Kaikki menee vuokraan”, Francis sanoi ja Pultsi nyökytteli nopeasti päätään.
”Kyllä, kyllä minä sen tiedän... mutta Jysky tappaa minut, kun pääsee tänne”, Pultsi sanoi ja alkoi kiireesti etsiä jotakin.
Jokainen sekunti näytti olevan piinaa jokaiselle huoneessa olevalle. Eniten Pultsille, joka valmistautui ilmeisesti jo henkisesti, sanoakseen sille Jyskylle ettei hänellä ole rahoja. Jossain vaiheessa hissi kuului tulevan ylös ja askeleet lähestyivät ovea. Joku - tai jotkut - seisoivat hetken oven edessä ja sitten joku jyskytti ovea kovakouraisesti. Pultsi kiiruhti avaamaan, oven avattuaan hän yritti kovasti hymyillä ja mielistellä, mutta suurikokoinen mies kahden apurinsa kanssa astelivat sisään. He katselivat hetken ympärilleen ja sitten se suurikokoinen mies alkoi puhua.
”Rahat, Pultsi. Enkä tarvitse kiertelyjäsi tai mielistelyjäsi.”
***
Wuhuu, näin tämä varsinaisesti potkaistiin liikkeelle! Mä teen tätä tarinaa perustuen Oliver ja kumppanit-leffaan, mutta kaikki jutut eivät noudata leffaa täysin. Tiedän, että leffassa Oliver tahattomasti murtautui Pultsin kotiin + Pultsin koti on leffassa semmoinen räsyinen vene. Näitä en pystynyt tätä tarinaa varten toteuttamaan, mutta se ei toivottavasti haittaa ketään :)
Kommentoikaa ihmeessä ja kertokaa mielipiteitä! Odotan innolla kommenttejanne c:
